Sukututkijalta uusia kirjoja

Kirves

 

Hei te kaikki sukukirjojen ystävät!

Seppo Remes toi heinäkuussa minulle tänne Pielaveden Huutoniemeen uusimpia Remesten sukukirjoja välitettäväksi kaikille sukukirjojen ystäville. Puhelin on siitä pitäen soinut tämän tästä, ja kirjapaketteja on lähtenyt ympäri Suomen. Vielä en kuitenkaan ole tarvinnut myydä ei oota. Kirjoja on jäljellä.

Remekset käräjillä

Ihmiset ovat taistelleet jokapäiväisten ongelmiensa kanssa vuosisatoja. Aina ei voitu sopia yhteisistä asioista yksituumaisesti, vaan jouduttiin käymään käräjillä. Remesten käräjäkirja on kertomus kaikista niitä käytännön ongelmista, joihin ihmiset joutuivat arkipäivän elämässään. Ei toki monesti oltu puukkohippasilla. Sattuihan niitä tappeluita ja pidettiin muuta suukopua. Oli perintöriitoja ja velkomusasioita. Suullinen sopimus ja kättä päälle pääsi silloin tällöin unohtumaan. Joskus omat ja vieraat plootut tai heinäaumat saattoivat mennä sekaisin. Riihi syttyi tuleen ja viljasato sen paloi mukana tai kaskesta karannut tuli poltti naapurin torpan tahi levisi metsäpaloksi. Rajamerkit tuohon aikaan puuttuivat tyyten ja niinpä niittypalstan omistamista saatettiin selvitellä käräjätuvassa. Se oli totinen paikka sekä riidan osapuolille että todistajille.

Varhaisimmat oikeustapaukset ovat 1500-luvulta, mutta pääasiallinen ajankohta on 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Tuomarit ja kirjurit olivat ruotsinkielisiä ja niinpä pöytäkirjat on kirjoitettu ruotsiksi, kuka millaisellakin käsialalla. Ihmetellä täytyy, miten Seppo Remes on sen ”hieroglyfin” saanut käännetyksi meille ymmärrettävään muotoon. Uskomaton dokumentti, johon kannattaa tutustua.

Rantasalmen Tuusmäen Remeksiä

Rantasalmen Tuusmäen kylä tunnetaan Remesten vanhimpana asuinpaikka Suomessa. Ihanus Remexinen asui Laulionpellon talossa Tuusmäen kylässä 1500-luvulla. Laulionpellon sijaintipaikkaa ei ole saatu selville, mutta Remekselän talo on vanhalla Remesten asuinpaikalla Tuusjärven rannalla edelleenkin.

Uusin sukukirja kertoo Rantasalmen Remesten vaiheita aina nykypäivään asti. Sen lisäksi pääsemme kärryille, mitä muita sukuja on Remekselässä asunut sitten Remesten päivien. Kerrotaan Pistolekorseista, sotatuomari Nils Nykoppista suvusta ja vaikkapa eversti Yrjö Maunu Sprengtportenista talonpoikaisisäntiä unohtamatta.

Valkeisenmäen Remekset

Tämä vuonna 2019 ilmestynyt sukukirja kertoo Iisalmen maalaiskunnan Valkeisenmäessä asuneiden Lauri Pekanpoika Remeksen s. 1663 ja Helga Kettusen s. 160 jälkeläisistä kahdessatoista sukupolvessa. Nykyinen Vieremän kunnan alue on seutu, johon tämä sukuhaara asettui.

Sukuhaaran tunnetuimpia jäseniä on Mannerheim-ristin ritari Olli Remes sekä näytelmien ja proosan kirjoittajana tunnettu Kauppis-Heikki.

Kirja sisältää yli 9000 nimeltä mainittua henkilöä. Remesten lisäksi kirjassa on huomattava määrä muitakin sukuja: Heiskasia, Kauppisia, Huttusia, Partasia, Hyvösiä, Juntusia, Säisiä ja monia muita.

Tiusan Remekset

Tämä vuonna 2019 ilmestynyt sukukirja ketoon Kiuruveden Tiusanniemessä asuneiden Heikki Matinpoika Remeksen s. 1683 ja Liisa Niskasen s. 1691 jälkeläisistä yhdessätoista sukupolvessa.

Kirjassa on noin 6600 nimettyä henkilöä, Remesten lisäksi suuri määrä Kumpulaisia, Kärkkäisiä, Lappalaisia, Laukkasia, Niskasia, Partasia, Tikkasia ja monia muita. Eli tuttuja nimiä voi tulla vastaan ihan yllättäen.

Rantasalmen Tuusmäen Remeksiä. Hinta 30 €
Remekset käräjillä. Hinta 30 €
Tiusan Remekset. Hinta 30 €
Valkeisenmäen Remekset. Hinta 40 €
Postimaksu 7 €

Remekset käräjillä 11 kpl
Rantasalmen Tuusmäen Remekset 3 kpl
Tiusan Remekset 7 kpl
Valkeisenmäen Remekset 5 kpl

Laitan pakettiin laskun mukaan ja summa menee suoraan Sepon tilille.

Yhteystiedot
vuokko@remekset.com, 050-4342952

 

Remekset käräjillä
Kiuruvesilehden kirjoitus

 

2 thoughts on “Sukututkijalta uusia kirjoja

  1. Pekka Remes says:

    ostaisin ”Remekset käräjillä” – kirjan osoitteeseen: Pekka Remes
    Siltakatu 19B27
    18100 Heinola

    • Seppo Remes says:

      Terve Serkku, Saitko tilattua Kirjan Remekset Käräjillä

      Terveisin Seppo Remes Kiuruvesi

Comments are closed.