Remesten sukuseuran retki Rantasalmelle 3.8.2019

Remesten sukuseuran retki Rantasalmelle 3.8.2019

Suunnittelun alkumetrit

Elokuisen päivän tarina alkoi jo ennen joulua 9.12.2018 sukuseuran hallituksen kokouksessa. Lupasin tulla paikalle, mutta lumituisku yllätti. Olen jo sitä ikäluokkaa, että 65 kilometriä suuntaansa pyryssä ja pimeässä on ajamaton paikka. Älykännykät ja muut kuvayhteyden mahdollistamat tekniset vempaimet eivät kuulu minun maailmaani. Osallistumiseni sukuseuran hallituksen työskentelyyn on jäänyt ja jäi silläkin kertaa hartaan lupauksen asteelle.

Ei sota eikä päätöksenteko yhtä naista kaipaa ja hyvä niin. Asiat menivät eteenpäin ja niin hallitus päätti, että kesälle 2020 alun perin suunniteltu Rantasalmen retki tehtäisiin 3.8.2019. Käytäisiin Remekselässä ja Järvisydämessä. Jotta edes jotenkin olisin retken suunnittelemisessa avuksi, vinkkasin päätöksen luettuani, että ehkä retkeläisten kannattaisi pistäytyä myös HakoApajan Aihkituvilla. Olen isäni puolelta Rantasalmen Lappalaisia, joten maisemat olivat minulle tuttuja. Vinkin jälkeen kesäretken organisointi lankesi luonnostaan minulle.

Voi ei! Olin saman aikaisesti kokoamassa oman sukuni sukukirjaa Rantasalmen Lappalaisista ja järjestämässä kesäistä Lappalaisten sukukokousta. Asioita kirjassa oli vielä paljon, paljon auki ja suvun ensimmäinen tapaaminen vasta haaveissa. Mutta kun olin siihen asti hoitanut tointani Remesten sukuseuran hallituksessa luvattoman heiveröisesti, en saattanut kieltäytyäkään. Kävi miten kävi, näillä mennään. Ja niillä pohjin Remesten kesäretkestä tuli sellainen kuin siitä tuli.

Soitin tammikuun alussa Tuusmäen Remekselän Kaija Kauhaselle. Iloinen ääni vastasi langanpäässä: ”Lämpimästi tervetuloa!”.  Se rohkaisi eteenpäin. Ennen H-hetkeä ehti tapahtua yhtä ja toista. Oli monenmoista sähköpostia, tekstiviestiä ja puhelinsoittoa, sopimista, aikataulutusta, laskuttamista, tarkistamista ja taas tarkistamista. Mutta sellaistahan matkan järjestäminen on. Tällainen ujo perusstressaaja valvoo ja miettii yöt ja kuvittelee mielessään kaikki ne mahdolliset ja mahdottomat entä-jos-tapaukset ja esteet, joihin pitäisi osata ennalta varautua. Mutta kuten sanottu, näillä mennään ja mentiin.

Kevät ja kesä oli edennyt jo elokuun puolelle. Pääskysen poikaset räystään alla olivat kasvaneet muuttokuntoon ja rastaat käyneet puhdistamassa marjapensaat. Kiitos niille avusta! Rantasalmen Lappalaisten sukukirja on painettu (Huh!) ja suvun tapaaminen pidetty heinäkuun 20. päivänä (Huh, huh!) ja viimein oli käsillä lauantaiaamun hämärä 3.8.2019.

Lauantaiaamusta se alkoi

Oy Rytkönen & Co:n linja-auto kaarsi Kiuruveden linja-autoaseman pihaan varttia vaille aamuseitsemän. Lähtijöillä oli jo takanaan herätys kenellä aamu viideltä, kenellä hiukka aikaisemminkin. Hymyä, lämpimiä käden puristuksia, iloista odotuksen mieltä reppu täynnä.

Matkan varrelta Iisalmesta, Siilinjärveltä ja Kuopiosta kyytiin nousi lisää porukkaa ja perillä Rantasalmella joukkoon liittyisi vielä muutama omin kyydein tulija. Niin olisi koko iloinen 36 retkelle ilmoittautuneen henkilön joukko koossa. Ja mikä onni: lupsakka kuljettajamme Markku Äyhynmäki oli hänkin Remesten sukua. Kuulimme, että Markun isän äiti oli kotoisin Näläntöjärven rannalta.

Olen pienestä tytöstä asti haaveillut, että jospa kerran saisi istua rahastajan paikalla ja katsella maisemia ihan etuikkunasta. No, nyt se haave toteutui. Ja kun vielä selvisi, että suurin osa retkeläisistä oli ihan ensimmäistä kertaa Rantasalmella, minulla oli oiva tilaisuus kertoa matkan aikana pieniä tarinoita tämän vanhan hallintopitäjän vaiheista tuolta Remesten ajoista lähtien.

Remekselässä

Suomen lippu Remekselän talon lipputangossa tervehti meitä, kun käänsimme auton nokan pihatielle. Talon Kaija-emäntä tyttärineen ja tyttären lapsineen oli pihamaalla vastassa tulijoita. Elias, 8 v, tervehti reippaasti ja kädestä pitäen meistä jokaisen. Pikku siskot katsoivat tulijoita aluksi ujosti, mutta pian olemus vaihtui hymyyn. Ehkäpä Pertti Remeksen käsissä syntyneillä ja tuliaisiksi tuomilla puuleluilla oli hymyyn oma vaikutuksensa.

Sitten varhaisten Remesten aikojen tilan isännyys ja emännyys on vaihtunut moneen otteeseen. Saimme Kaija-emännältä kuulla tarinaa Pistolekorseista, Yrjö Maunu Sprengtportenista, Leskisistä, Hämäläisistä, Halosista, nykyisistä Kauhasista ja siinä välissä ehkä joistakin muista Remekselässä asuneista suvuista. Lähitulevaisuudessa vastuu Remekselästä on vaihtumassa nuoremman polven harteille. Onnittelemme lämpimästi! Tuliaisina viemämme Remesten männyntaimi löytänee paikkansa pihapiiristä ja kertoo omaa tarinaansa menneistä sukupolvista ja isännistä, juurien etsimisestä ja ystävyydestä.

Antoisat rupattelutuokiot jäivät varmastikin kesken, kun minun epäkiitollinen tehtäväni oli kurkata aikatauluun ja kelloon sekä paimentaa porukka bussiin. Sitä ennen asettauduimme yhteiseen valokuvaan ja  halasimme hyvästiksi. Näemme uudelleen, varmasti!

Lipposmarkkinat

Rantasalmen kirkonkylän ohi soluttauduimme sivutietä yhtä kaistaa pitkin. Keskustassa oli nimittäin Lippos-markkinapäivä, keskusta suljettu ja autoja parkissa myös sivutien reunoilla. Muistattehan Outsiderin legendaariset tarinat Pekka Lipposesta ja hänen ystävästään Kalle Kustaa Korkista. Tarinoiden Pekka oli kotoisin Rantasalmen Saparomäeltä. Sellaista paikkaa kartta ei tosin tunne eikä kirkonkirjoissa ole merkintää Pekasta itsestäänkään, mutta tarinat elävät ja Lipposmarkkinat ovat jokakesäinen tapahtuma.

Järvisydän ja Järvisydämen Viinikellari

Porosalmen mutkikkaan ja mäkisen, mutta kuitenkin päällystetyn tien päässä odotti uskomaton näky: Rantasalmen Järvisydän, Markus Heiskasen rohkea unelma todeksi muuttuneena. Parempi on, kun en käy sitä kuvailemaan tämän tarkemmin. Se on itse nähtävä ja koettava.

Järvisydämen olivat löytäneet muutkin sukukokousten pitäjät. Samana päivänä paikalle oli nimittäin etsiytynyt meidän lisäksemme kolme muutakin sukua. Pihalla kävellessämme kuului tämän tästä ulkomaan kieltäkin. Sopu ja järjestelykyky antoi sijaa. Erikokoisille ryhmille on monenmoisia ruokailu- ja kokoontumistiloja.

Piikatyttö kertoi meille Järvisydämen tarinan ja pienen odottelun jälkeen meitä odotti herkullinen lounas 120-paikkaisessa, kallion sisään louhitussa Viinikellarissa. Kylläpä ruoka tähän aikaan päivästä maittoikin. Herkuttelimme ihan pitkän kaavan mukaan ja ajan kanssa.

Ruokailun jälkeen meidät opastettiin Galleria-tilaan, jossa saimme kaikessa rauhassa kuulla Seppo Remeksen mielenkiintoisen selvityksen varhaisimmista Rantasalmen Remeksistä ja heidän asuinpaikoistaan. Luvassa on Rantasalmen sukuhaarasta kertova sukukirja.

Sepon jälkeen Heidi Jaatinen kertoi vasta ilmestyneen Koski-nimisen kirjan taustoista. Kosken tarina sijoittuu Kiuruvedelle ja se sivuaa myös Remesten sukua. Heidin näyttämistä vanhoista valokuvista monet tunnistivat omia sukulaisiaan. Romaanille on luvassa jatkoakin.

Yllätysnumero

Ei reissua ilman yllätysnumeroa. Parkkipaikalta päällystetty tie vie kutsuvasti eteenpäin ohi kylpylän ja saunamaailman. Apua! Olin opastanut jossakin saumassa kuljettajaa väärin. Ei tänne! Mutta kääntymismahdollisuutta ei enää ollut ja päällystekin ehti heti kylpylän jälkeen vaihtua sorapinnalle. Kapea tie mutkitteli sinne ja tänne, nousi mäkiä ylös ja sukelsi kalliojyrkänteiden väliin taas alas. Tällainen oli Porosalmen kylän maantie ennen Järvisydämen rakentamista, tai itse asiassa vielä kapeampi ja huonokuntoisempi. Tie veisi pitkälle, pitkälle Haukiveden rannalle asti, jonnekin jonka päässä on Heiskasten suvun sukutila. Sen tien päässä olin nuorempana ollessa isäni kanssa käynyt ja saanut tavata Eino Heiskasen, Markuksen ukin ja HakoApajan Esa Heiskasen isän. Eino tai ehkä sittenkin Einon emäntä keitti tilan rantaan rakennetussa hakotuvassa tuolla kertaa kahvit.

Mutta se oli sitä aikaa se. Nyt vain jännitettiin tai ainakin minä jännitin, löytyisikö mistään näin isolle autolla kääntöpaikkaa. Ensimmäisellä yrityksellä auton pohja raapaisi kallioon. Kyllä minä rahastajan paikalla yritin olla ihan hiljaa ja vain toivoa, että kaikki menisi hyvin. Jatkoimme matkaa ja toinen yritys onnistui, kuinkas muuten. Kiitos Markulle! Olet sinä ammattimies.

HakoApajan Aihkituvat

Olimme päivän mittaan kulkeneet monen vuosisadan läpi ja menneiden sukupolvien historiaa kuunnellen. Sukellus Rantasalmen vanhimpaan historiaan oli vielä kokematta. Järvisydämen välittömässä läheisyydessä, kuitenkin piilossa ja omassa rauhassaan, siirryimme jonnekin tuhansien vuosien taakse. Suomen suurin uppopuista rakennettu kylä, HakoApajan Aihkituvat, on Esa Heiskasen elämäntyö. Nuorimmatkin Hietalammen pohjasta sukelletut uppopuut ovat 1000 vuotta vanhoja, vanhimmat peräti 4000 vuoden takaa.

Päivä oli jo pitkällä ja varmaan pieni tai isokin uupumus itse kullakin painoi jalkoja ja silmiä, mutta Mari-emännän, Esan vaimon esitys vei meidät mukanaan ihan 5-0.

Esan uskomaton elämäntyö ja Marin energinen esitystapa ja olemus oli kerta kaikkiaan lyömätön yhdistelmä. Yleensähän luennon jälkeen kukaan ei kysy mitään, mutta tämän tarinan päätyttyä kysymyksiä satoi sieltä ja täältä. Ja kun sitten nousimme katselemaan ympärillemme, fiilis kuulosti siltä, että sanoja ei löydy. Ei voi olla totta ja kuitenkin on!

Jotkut tekevät, mitä osaavat ja hyvä niin. Jollakin meistä on luovaa kykyä suunnitella ja ajatuksissaan nähdä, mitä muut emme osaa edes kuvitella, ja sen lisäksi vielä taito, rohkeus ja sitkeys toteuttaa unelmansa. Se on toteutunut kirveen isku kirveen iskulta, milloin rouheasti ja lujasti, milloin lempeästi ja herkällä kädellä. Hattu päästä!

Lettukestit matkan päätteeksi

Olin varannut meille HakoApajalta lähtökahvit lettujen kanssa, mutta mitään tämän kaltaista en ollut osannut kuvitellakaan. Kotoinen tunnelma takan loimussa. Isäntä jututtamassa meitä vierailijoita leppoisaan tapaansa. Perheen nuoret siinä kuulolla kertomassa ja esittelemässä pitkin talven pimeitä päiviä tekemiään puhdetöitä. Emäntä aputyttöineen paistamassa muurikkalettuja, ah, niin maistuvia. Silmien edessä syvääkin syvempi Hietalampi ilta-auringon valossa. Voiko retkipäivälle parempaa ja makoisampaa päätöstä kuvitella! Mielessä itää ajatus: tänne on ehdottomasti tultava uudestaan.

Jälkifiilis

Paluumatkalla etupenkillä istui uupunut, mutta onnellinen tyttö. Elämäni ensimmäisen kerran minulle oli langennut matkanjärjestäjän pesti. Ja voin rehellisesti sanoa, että monipolvisten ja monen kuukauden ajan kestäneiden järjestelyjen aikana lupasin itselleni ja perheellenikin, että tämä on tasan tarkkaan ensimmäinen ja viimeinen kerta tätä laatua. Ehkä niin. Joka tapauksessa pääsimme onnellisesti kotiin, monta kokemusta ja muistoa rikkaampina.

Kiitän Remekselän emäntää Kaija Kauhasta tyttärineen ja lastenlapsineen. Saimme tulla Remekselään kuin kotiimme. Jonnekin, josta olimme kauan aikaa sitten lähteneet, mutta jossa meitä odotettiin ja johon toivotettiin uudelleen tervetulleeksi.

Järvisydämen väki kaiken kiireen keskellä ylitti itsensä. Ruoka oli herkullista, piikojen ja renkien kasvoilla hymy ja hyvä mieli. Ei ihme, että monet muutkin ovat paikan löytäneet ja sinne uudelleen palanneet. Kiitos!

HakoApajan Esa ja Mari Heiskanen poikineen ja apulaisineen. Sydämellinen kiitos ja kumarrus! Olette ihania.

Lämmin kiitos bussinkuljettajallemme Markku Äyhynmäelle. Meno oli leppoisaa ja turvallista.

Teitä retkellä mukana olijoita kiitän kaikkia yhdessä ja jokaista ihan erikseen. Iloista puheensorinaa linja-autossa oli mukava kuunnella. Retken aikana kukaan ei jäänyt joukosta, vaikka rupateltavaa ja katseltavaa jäi varmastikin jokaiseen matkakohteeseen yllin kyllin. Jokaisen nimenhuudon aikaan, kaikki olivat paikalla ja täsmälleen. Se on jokaisen matkaemännän unelma.

Hymyillään kun tavataan, on kulunut sanonta, mutta silti ja yhä osuva toive. Rantasalmen retki oli näin ensi kertalaiselle matkanjärjestäjälle rohkaiseva reissu.

Oli ilo tehdä matkaa teidän kanssanne!

Raija Remes o.s. Lappalainen Pielaveden Huutoniemestä